keskiviikko 9. joulukuuta 2015

ARVONTOJA JA JOULUKALENTERIA

Moikka!

Tänä vuonna ostin Sussulle joulukalenterin, hih! Ostin sen muistaakseni tokmannilta, ja hintaa oli sellaiset 4,50e. Sussu on tykännyt ihan älyttömän paljon kalenterin nameista, ja musta tuntuu että se on parasta, kun kerrankin saa joka päivä namin! Kalenteri on kivan värikäs, ja tälläkin hetkellä se roikkuu seinälläni. Namin annan Sussulle yleensä aamulla ennen kuin lähden kouluun. Onneksi namit eivät ole kauhean hankalia irroittaa, sillä mulla tulee usein kiire lähteä kouluun. Sitten vielä, itsekin sorruin näitä maistamaan (ei älkää tuomitko! :D) ja mun onnekseni ne eivät maistuneet miltään. Lisäsin kalenteriin vielä itse tuollaisen pet ribbon -pinssin.



8. Luukussa Sussulle tuli tipusuklaa!




Sitten toiseen asiaan. Olen aina välillä yrittänyt ottaa Sussuta sisällä kuvia, mutta ne eivät vain yksinkertaisesti onnistu. Ilman salamaa tulee heilahtaneita (vaikka käytän kameranjalkaa) Sekä huonolaatuisia. Salaman kanssa tulee taas hieman erikoisia kuvia...
Kokeilin eilen tuollaista "tekotaustaa" eli ripustin päiväpeiton mun vaatekaapin oviin ja tulos on tämä. Heh, omaan silmään ovat vähän hassuja kuvia, mutta yritystä sentään oli!

Mitäköhän Sussun silmällekkin on tässä kuvassa käynyt? :DD




Ainiin! Ne arvonnat! Eli siis suosittelen kaikkia osallistumaan näihin kahteen arvontaan, sillä osallistuminen on todella helppoa!





torstai 26. marraskuuta 2015

JOULUKUU TÄÄLTÄ TULLAAN - ILMAN LUNTA

Kohta on jo joulukuu, ja täällä Kärkölässä ei ole sentin senttiä lunta! Viime viikolla sitä oli jo vähän, mutta, niinkuin sanonta menee lumet tulee ja lumet menee! Aika osuva tällä kertaa, eikö? Päätin jo viime viikolla, että kuvaan Sussusta tänne blogiin kuvia, kun ensimmäiset lumihiutaleet satavat maahan. No en ollut tietenkään tarpeeksi nopea, ja lumet kerkesivät sulaa pois. Sain tänään kuitenkin jotain materiaalia tänne, ja myös omaan lifestyle -blogiini. 





Poistin muuten kaikki (ainakin melkein kaikki) Sussun instagram kuvat. Halusin sielläkin aloittaa ihan alusta, joten sinnekkin tulee nyt useammin kuvia. Ja meidät löytää siellä siis nimimerkillä @sussudog tai @jennareimaan.
Toivon, että lumet tulevat pian takaisin, koska haluaisin päivittää ehkä hieman Sussun youtube kanavaakin? Jouluksi olisi kiva saada Sussusta videota, joten toivotaan kaikki, että lumet tulevat pian takaisin!




Mulla on ollut koulussa erittäin kiireistä viime kuukaudella, joten siksi postauksetkin on silloin ollut vähäiset. Nyt kuitenkin mulla on taas aikaa toteuttaa postauksia vaikka kuinka paljon, joten muistakaa aina ehdotella postausideoita! Kertokaa myös ihmeessa minkälaisia postauksia juuri sinä tykkäät lukea? Ajattelin muuten järjestää tääsä joulunaikaan joko kilpailun tai sitten arvonnan. Saattaa myös olla, että teen sen vasta sitten kun meidän blogilla on 50 lukijaa. Kyllä, onhan siihen vielä aikaa, mutta uskon että pääsemme siihen tavoitteeseen!





Kertokaahan mikä oli teidän lempparikuva? Ja kertokaa myös postausideoita jouluspesiaaleihin?

tiistai 6. lokakuuta 2015

KARKAILEVA KOIRA

Moikka ystävät!

Arvatkaapas mitä? Sussu on alkanut karkailemaan. Miettikää nyt. Meidän oma pikku mussu... Niin ne koirat karkailee, ja Sussussa on vielä se huono puoli, että pimeässä sitä ei paljoa näy, kun se on musta. Toivotaan, että tämä on vain ohi menevä vaihe, jota Sussu juuri tällä hetkellä kokee.

Yritin eilen ottaa teille tänne blogin puolella vähän syyskuvia. Ei ihan valotuksen kannalta onnistunut, joten jätin asian sikseen, ja ajattelin kuvata teille sitten jonain muuna päivänä. Ennen viikonloppua on kyllä kerittävä kuvaamaan, sillä viikonloppuna pitäisi sataa jo lunta. Jep, luitte oikein. Ei sen lumen vielä pitänyt tulla! 

Yksi juttu mua vielä harmittaa. Sussu on jo melko vanha. Tai no eihän se sillä tavalla ole, mutta on kuitenkin. Siitä olen huomannut, ettei se jaksa menemään niin pitkiä tai nopeatempoisia lenkkejä, kuin ennen. Asia surettaa mua tosi paljon, ja mulle tulee ihan järkyttävän paha olo. Toivotaan Sussulle vielä monta iloista ja riemukasta vuotta!

Nyt puhutaan kuitenkin Sussusta ihan normaalisti, sillä eihän se ole vielä mihinkään menossa! Kyllähän se pahalta tuntuu, kun tietää, että kyllä se omakin koira jonakin kauniina päivänä joutuu lähtemään. Oli teille kyllä ihan pakko avautua, sillä nyt tuntuu jo paremmalta, kun ei tarvitse pitämään tuota asiaa pelkästään sisälläni. Kiitos teille aktiivisille lukijoille, vaikkei nyt ole mitenkään kiitettävästi ole postauksia tullut. 

Muistan kun me Oonan kanssa katsottiin vähän aikaa sitten koiraelokuva nimeltä Hackiko. Se oli paras ikinä näkemäni elokuva! Suosittelen! Itkin siinä niin kauheasti, etten saanut edes kunnolla unta. Oli kyllä aivan mahtavasti toteutettu elokuva. Mä en kyllä tiedä miksi ihmeessä mä tykkään itkeä leffoissa! Mutta sitten seuraavaksi itkettiin sitä, kun oman koiran aika koittaa. Olenpas mä tänään sadmoodilla, pahoittelut!
Enköhän mä jätä teille näitä vähän vanhempia kuvia, ja itsekin mene nukkumaan! 




















tiistai 8. syyskuuta 2015

PIKAPÄIVITYS: MAAILMAN OUDOIN HARJOITTELU


Ei voi olla niin vaikeaa hypätä! :D


Smile, you´re on candycamera! :DD

Avaruussukkula kiitää!

Toivottavasti kuvat piristivät teidän iltaa! Heipsrallaaa!

ENSIMMÄINEN TOKOKOE

Heips! Arvatkaapa mitä? Me käytiin Sussun kanssa toissapäivänä meidän ensimmäisissä tokokokeissa! Me menimme alokasluokkaan, ja oli silti hyvin vaikeaa. Kilpailussa oli alokasluokassa 5 koirakkoa, ja me tulimme viimeisiksi. Noh, ihan ymmärrettäväähän se oli, sillä muut kilpailijat olivat aikuisia. Ei siellä voinut oikein muuta tehdä kuin ihailla, miten hyvin muut koirat tottelivat omistajiaan. Meidän yleisimmät virheet oli; Monta käskyä tai koira tarjoaa eri liikkeitä. Ihan hyvin ne silti meni ensimmäisiksi tokokokeiksi. Parhaat pisteet mitä saimme, olivat 9/10 ja se tuli estehypystä (tottakai!)
Oli kyllä todella mukava kokemus, ja varmasti menemme vielä uudestaan!
Tälläkertaa minulla ei ollut muuta, joten heippa!









sunnuntai 30. elokuuta 2015

JA TAAS KUVIA

Moikka! Me ollaan nyt Sussun kanssa oltu vähän epäaktiivisia tämän blogin suhteen. Kuitenkin yritetään taas tästä lähtien olla edes hieman aktiivisempia. Ensiviikolla meidän on tarkoitus mennä tokokokeeseen Kärkölän Kirkonkylälle. Toivotaan, että saataisiin joku hyvä kuvaaja matkaan mukaan. Me ei ollakkaan käyty ennen tokokokeissa. Sieltä olisi tarkoitus tulla kuvia, ja ehkä vähän videoitakin. Jos tunnististat meidät, niin tule ihmeessä moikkaamaan meitä! Tästä postauksesta tuli tälläkertaa lyhyt, mutta katsotaan jos järkkään tänään jotain erikoista teille! Ja kertokaahan mielipiteitä kuvista!

















Suosittelen näitä nameja, mitkä sain hauboxista! Erinomaisia nameja esm. Koulutukseen!